Vakava terveysvaara -merkki: mitä rintakehäsymboli tarkoittaa?

Vakava terveysvaara merkki on kemikaalien varoitusmerkki, jossa esiintyy tähtimäisesti kuvioitu ihmisen rintakehä. Merkki kertoo, että kemikaali voi aiheuttaa vakavia tai pitkäaikaisia terveysvaikutuksia.

Varoitusmerkintä voi liittyä esimerkiksi syöpävaarallisuuteen, perimävaurioihin, lisääntymisterveyden haittoihin, hengitystieherkistymiseen tai elinvaurioihin. Näitä kemikaaleja tulee käsitellä erityisen huolellisesti, sillä vaikka aineiden aiheuttamat haitat eivät näkyisi heti altistumisen jälkeen, ne voivat olla erityisen vakavia.

Mikä on vakava terveysvaara merkki?

Vakava terveysvaara on CLP-asetuksen mukainen varoitusmerkki GHS08. Sen piktogrammi on ihmishahmo, jonka rintakehässä on tähtimäinen kuvio punareunaisessa vinoneliössä.

Merkkiä käytetään kemikaaleissa, jotka voivat aiheuttaa vakavia terveyshaittoja lyhyen tai pitkäaikaisen altistumisen seurauksena. Osa vaikutuksista voi kehittyä hitaasti.

Mitä rintakehä tarkoittaa kemikaaleissa?

Rintakehä -merkintä kertoo, että kemikaalin vaikutukset voivat kohdistua syvemmälle elimistöön pinnallisten vaikutusten sijaan. Merkintä voi viestiä vakavista vaikutuksista hengitysteissä, sisäelimissä, perimässä tai lisääntymisterveydessä.

VaaraVaikutukset
SyöpävaarallisuusKemikaali voi lisätä syöpäriskiä.
PerimävaaraKemikaali voi vaurioittaa sukusolujen perimää.
Lisääntymisterveyden haittaKemikaali voi vaikuttaa hedelmällisyyteen tai sikiöön.
HengitystieherkistyminenKemikaali voi aiheuttaa astmaa tai allergisia hengitystieoireita.
ElinvaurioKemikaali voi vahingoittaa elimiä.
AspiraatiovaaraKemikaali voi olla vaarallinen joutuessaan hengitysteihin.

Missä kemikaaleissa vakava terveysvaara merkki voi esiintyä?

Vakava terveysvaara merkki voi esiintyä esimerkiksi tietyissä liuottimissa, polttoaineissa, öljytuotteissa, laboratoriokemikaaleissa, teollisuuskemikaaleissa sekä muissa aineissa, joilla voi olla vakavia terveysvaikutuksia. Jotkut kemikaalit voivat aiheuttaa allergisen reaktion hengityselimissä tai vaikeita hengitysoireita.

Miten vakavaa terveysvaaraa aiheuttavia kemikaaleja käsitellään turvallisesti?

Vakavaa terveysvaaraa aiheuttavien kemikaalien käsittelyssä tavoitteena on ehkäistä altistuminen mahdollisimman tehokkaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa kemikaalin korvaamista turvallisemmalla vaihtoehdolla, jos mahdollista, käyttömäärien rajaamista, hyvää ilmanvaihtoa, asianmukaisia työmenetelmiä, oikeita suojaimia ja selkeitä ohjeita.

Vakava terveysvaara ja muut terveysvaaramerkit

Vakava terveysvaara merkki tulee erottaa muista terveysvaaroista kertovista merkeistä. GHS08 ilmoittaa vakavista tai pitkäaikaisista terveysvaikutuksista. Puolestaan terveysvaara GHS07 liittyy usein ärsytykseen, herkistymiseen tai muihin lievempiin terveyshaittoihin. välitön myrkyllisyys GHS06 kertoo akuutista myrkytysvaarasta tai lyhyen altistumisen aiheuttamasta hengenvaarasta.

Digitaalista kemikaalinhallintaa

Perinteiset ja tutut menetelmät eivät aina riitä nykypäivän pirstaloituneen työympäristön hallinnassa. Järjestelmäpohjainen ratkaisu säästää aikaa, vähentää virheiden riskiä ja tekee tiedonhallinnasta läpinäkyvää sekä helposti seurattavaa.

Kun kemikaaliriskit ja lainsäädäntövelvoitteet ovat helposti hallittavissa, yritys voi keskittyä ydintoimintaansa ilman huolta siitä, että turvallisuusasiat jäävät hoitamatta. Ratkaisu skaalautuu eri kokoisiin organisaatioihin ja eri toimialoille.

Olipa kyseessä teollisuuslaitos, laboratorio tai palvelualan yritys, Ecobio Manager auttaa täyttämään lainsäädännön vaatimukset ja parantamaan turvallisuutta.

Tutustu Ecobio Managerin kemikaalihallintaan!

Lue myös

Mitä ovat ISO 14001, ISO 45001, ISO 50001 ja ISO 9001 -standardit?
CSRD, EU Taxonomy and ESRS are important parts for the sustainability reporting

Mitä ovat ISO 14001, ISO 45001, ISO 50001 ja ISO 9001 -standardit?

ISO-standardit auttavat yritystä johtamaan toimintaansa suunnitelmallisesti, mitattavasti ja jatkuvaa parantamista tukevalla tavalla. Tässä artikkelissa esittelemme neljä keskeistä yritystoiminnassa käytettävää standardia....

Lue lisää
EHS-lakiseuranta ja vaatimustenmukaisuuden hallinta yrityksille
CSRD ESRS

EHS-lakiseuranta ja vaatimustenmukaisuuden hallinta yrityksille

EHS-lakiseurannan tarkoituksena on pitää yrityksen toimintaa koskevat velvoitteet näkyvänä osana toimintaa ja pysyä ajan tasalla velvoitteista. Tarkastelu ulottuu aina ympäristöasioista...

Lue lisää
Lainsäädännön seuranta yrityksille

Lainsäädännön seuranta yrityksille

Lainsäädännön seuranta yrityksille on järjestelmällinen tapa tunnistaa toimintaa koskevat lait, asetukset, viranomaisvaatimukset, lupaehdot ja muut sitovat velvoitteet. Toimiva lakiseuranta pitää...

Lue lisää